keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

35. Antonov 2

Bussi saapui Bhavnagariin ja välittömästi töijauksen jälkeen hyökkäsivät intialaiset puutarhurin ja matkustajan kimppuun. Riksakuskeja oli paljon ja heidän välinensä sanakopu oli kova. Yksi riksamies tunkeutui muiden eteen pitäen kädessään pientäi paperilappusta, johon oli kirjoitettu haparoivin aakkosin ”Le Clemenceau”. ”Capitän?”, kysyi riksakuski häveliäästi. Kapteeni...? Puutarhuri auttoi matkustajan rinkan kolmipyöräiseen kulkuneuvoon ja piti huolen siitä, että kapteenia kysellyt kuski pisti mittarin päälle. Riksa ajoi hotelliin edeltä käsin annetun ohjeen mukaan ja hotellista löytyikin puutarhurin nimellä varattuna huone. ”Capitän?”, kysyi hotellivirkailija. Huoneeseen tuli lämmintä vettä, siellä oli televisio ja puhelin sekä kummallinen muovista tehty 70 –luvun arpakuutiopalli, joka puhutteli puutarhuria. Matkustaja meni virkistäytymään kylpyhuoneeseen ja puutarhuri otti kevyen muovipallikuution käsiinsä, käänteli sitä ja totesi tekstin ”M/s Pomerania”. Puola.

Televisiosta tuli livenä muslimien pyhiinvaellusta Kaaban mustalle kivelle. Loputtomat valkoisiin pukeutuneet massat kiertyivät mustan kuution ympärille pumppaavina ympyränmuotoisina sykleinä. Koko tuo valkoisten kaapujen kollektiivinen massa suoritti vuosittaista hyönteisylimaallista yhdyntää keskipisteen kanssa. Näky oli niin kaunis, että puutarhurille tuli vedet silmiin. Kyynel tippui arpakuution kuutossivulle ja siitä tuli numero seitsemän. ”Seitsemän aurinkoa, seitsemäs hetki”, kirjoitti puutarhuri muistikirjaansa ja yritti hyräillä muka tietäväisenä jotain muistelemaansa blues –kappaletta. Itse asiassa hän mietti resonointia, tuon partaisen pyhiinvaeltajien joukon yhteistä tärinää synnyttämiensä pölynhiukkasten kanssa. Sivun alalaitaan hän hahmottelin tekstin: ”Spaakit taakse”, vaan ei tiennyt, miksi.

Puutarhuri oli levoton. ”Olisi hyvä, jos muut olisivat täällä.” Hän ajatteli. Silloin puhelin soi. Puutarhuri nosti luurin korvalleen, eikä ehtinyt sanoa sanaakaan, säätäjä pauhasi jo valmiiksi toisessa päässä. ”Lähdet Alangiin ja tiedustelet paikat! Olen tulossa sinne – kaikki ovat tulossa! Tämä on SE – nyt tai ei koskaan! Tajuatko – TAJUATKO, tämä on SE...liiton arkki!”

Mitä tuollaiseen voi vastata? Puutarhuri tunsi olonsa keventyvän siten, kuin on juuri ehtinyt vessaan pahan vatsataudin ensimmäisen aallon hyökyessä. ”Oletko yksin?” Hän kysyi säätäjältä. ”En, Igor on puikoissa ja veljekset…RRRRR...on hyvin kylmä.” Sitten säätäjä selitti pitkään puutarhurille vaikeaselkoisia asioita yhdeksästä sylinteristä ja kaksista sytytystulpista, kahdesta tasosta ja kaikenpuolisen toimintavarmuuden mahtavuudesta. ”Tämä on lentävä traktori!” Hän huusi ja oli innoissaan. Taustalla kuului voimakas koneellinen rytmi. Puhelu lopetettiin yhdentekevyyksiin. Puutarhurille jäi epäselväksi, oliko säätäjä juovuksissa.

Ei ollut juovuksissa. Säätäjä oli hankkinut kotitilalleen eestiläisen hitsarin alumiinisaartaan varten, seppähän oli Kazakstanissa. Eestiläisen kanssa oli hieman ryypätty ja oli käynyt ilmi, että hän oli entinen puna-armeijan pilotti ja että koneensa oli Antonov 2, jossa kaikki oli siis kaksi siipitasoja ja sytytystulppia myöten. Kaksi. Mikään ei ollut sattumaa. Kahdentajan unelma.

Säätäjän naapurin spiidveiveljeksien naapuri oli sotilaskrääsän kerääjä ja hän oli juuri kuollut. Veljekset olivat löytäneet naapurin tilalta Antonov kakkosen. Puolalaisen. Eestiläinen oli kärrätty paikalle ja hän oli tarkastanut koneen. Paljon olisi kuulemma hommaa, mutta ainahan kone lentämään saataisiin. Eestiläiselle homma oli vitsi, muille ei. Työ kävi nopeasti, sillä sekä veljekset, että säätäjä huumaantuivat koneen mekaniikasta ja muusta tekniikasta niin, että eestiläinen oli tässä liturgiassa vain ehkä rippi-isän roolissa kuoropoikien tykittäessä kömpelöä ankan näköistä vehjettä synnillisessä hekumassaan lentokuntoon. Osa varaosista tehtiin itse veljesten pajalla ja mitä letkuihin, pumppuihin ja moottoriin yleisesti tuli, niin kaikki tuo oli tiedossa jo. Antonov kaksi oli antiikin jumalten sanansaattaja ja todellakin löytänyt kohdeyleisönsä - säätäjä ja veljekset eivät nukkuneet vuorokausiin.

Eestiläinen kävi viikonloppuna kotonaan ja säätäjä veljeksineen otti hieman kiinni univelkaansa. Kesken syvimmän unen soitti runoilija internetistä, tai televisiosta, ja ilmoitti säätäjälle, että se olisi täytetty: ”Katso uutiset.” Säätäjä vaipui takaisin tajuttomuuteensa ja sieltä herättyään ei muistanut uutisia. Syödessään nälkäänsä ruisleipää ja siivutettua lenkkimakkaraa hän katsoi televisiosta uutiset ja muisti unensa. Hän alkoi katsoa uutisia sieltä täältä, kunnes ymmärryksensä voimistui ja hän etsi kanavalleen Intian uutiset. Virallisesti ilmoitettiin, että ranskalainen lantiotukialus Le Clemenceau olisi Arabianmerellä, mutta että sen saapuminen Alangin rannalle olisi kielletty toistaiseksi. Korkein oikeus antaisi lopullisen päätöksen aluksen kohtalosta kahden viikon sisällä. Internetistä säätäjä luki intialaisia artikkeleita ja kävi ilmi, että lentotukialus oli saanut kansainvälistäkin huomiota ja että johtava asiantuntija olisi raportoinut tilanteesta intialaisille.

”Se on täytetty.” Jeesus oli sanonut samaa Golgatalla. ”Niin tai näin, jotain syntejä tässä nyt annetaan anteeksi ja rankalla kädellä.” Säätäjä marssi parakissaan, kiristeli hampaitaan ja kristallin kirpeän intuition voimassa tarttui kahteen pakattuun alumiinilaukkuunsa ja kantoi ne Antonoviin. Sitten hän haki autollaan naapurin veljekset ja ajoi matkalla puuhun. Veljeksille ei ollut enää pitkä matka ja säätäjä käveli loput. Siellä veljeksillä hän puhui epäselviä ja paljon hieman sieltä täältä, mutta kuitenkin niin, että tilanteen atmosfääri hahmottui ja kenties paremminkin kuin selkeästi sanottuna ja veljekset pakkasivat reppunsa. Mukaan lähti lähinnä työkaluja ja sähkömiehen kojeita sekä pakolliset rullat jeesusteippiä ja kerät viiksilankaa. Antonov siivottiin sisältä ja viimeiset 30 – 40 minuuttia käytettiin lentokuntotarkistukseen, jota varten veljeksistä nuorempi oli opiskellut internetistä ohjeet. Eestiläinen saapuisi minä hetkenä hyvänsä, sitten lähdetäisiin yhdessä matkaan.

Anteeksiantamattoman ja kuvottavan pitkän odotuksen jälkeen hiekkatieltä kuului auton ääni ja pian näkyi pöly ja viimein eestiläinen körötteli pihaan. Hänet revittiin autosta ja raahattiin Antonoviin. Matkatavaroistaan karsittiin suurin osa. Viinaa jätettiin muutama pullo, sekä merkityksetön valikoima vaatteita. Pipo oli tärkein. Eestiläinen naurahteli purskeenomaisesti ja yritti olla myös vakava ja varmistua tilanteen todellisuuksista. Lopputulema oli kuitenkin se, että Antonovin oma lentokoneen sisään rakennettu polttoainepumppu käynnistettiin ja kone imi lentopottoaineet itsenäisesti sisäänsä traktorilla tuoduista tynnyreistä.

Jonkinlaisen ammattitaidon symbolina eestiläinen vaati, että koneeseen olisi pakattava ”oranssi tötterö”, tietyömailla käytetty varoituskaartio. Sellainen löytyi säätäjän liiteristä.

Eestiläinen näppäili elektroniikkakytkimiä ja ilmoitti, että he kaikki joutuisivat tästä vankilaan. Niin oli vanhalla pilotilla kuitenkin homma verissä, että käynnisti moottorin. Antonov kakkosessa on yksi propellimoottori, joka tekee siitä maailman suurimman kaksisiipisen propellikoneen. Tämä yksittäinen moottori tärähti käyntiin. Moottorin tärinän välittyessä runkoa pitkin pilotin takapuolen lihaksistoon ja edelleen selkärankaa pitkin aivoihin ja muuhun sielustoon hän vaikeni ja katseensa tummui. Nyt käytteli hanikoita pyhä mies ja kolho peli alkoi liikkua. Antonov rullasi vaappuen keinonurmea viljelevän pellon laitaan. Sivusilmällä eestiläinen katsahti tuulen liikkeet pajukosta ja väänsi sitten spaakit taakse. Hirveällä huudolla vanha kone lähti ryntäämään peltoon ja käsittämättömän lyhyen hetkosen kuluttua oli jo ilmassa ja vastoin kaikkea kypsyyttä lentäjä, säätäjä, veli yksi ja veli kaksi kaarsivat hallitun kaarroksen kotitilojensa yllä ja nousivat sitten natisevalla vehkeellä korkealle ja edelleen pilven kyntöön.

”Minne ollaan menossa?” Kysyi eestiläinen ja veti pipoa syvemmälle päähänsä. ”Kaakkoon.” Sanoi säätäjä ja soitti puutarhurille Intiaan.